Joka kymmenes suomalainen asuu eri osoitteessa kuin kumppaninsa. Tella Suihkola, 48, ja Jani Suihkola, 41, ovat juuri saaneet.

Tilastokeskus julkaisi tänään uudet, synkät työttömyysluvut. Työttömyys on kasvanut vuoden takaisesta noin 47.

Kauhavan Alahärmän Alko muuttaa Härmän Ässästä uuteen paikkaan ensi viikolla. Siksi myymälä on kiinni tiistain 27. lokakuuta.

Intohimo roihahti uuteen liekkiin, kun Suihkolat ottivat.

– Joka kymmenes suomalainen asuu eri osoitteessa kuin kumppaninsa. Tella Suihkola, 48, ja Jani Suihkola, 41, ovat juuri saaneet.

Kuntoutustoiminnassa ovat mukana myös eläimet. Arkistokuva on Tyynelän Luontohyvinvointikeskuksesta, jossa ohjelmassa on.

Koronakevät oli haastava ja porvoolaisen Sisustus Ometan yrittäjä Eija Holmberg-Lehto piti liikkeen ovet auki vain viikonloppuisin. Verkkokauppa on paikannut menetettyä myyntiä ja tuo toivoa syksyyn.

Jani Pulli, aloitit PVO-Vesivoiman toimitusjohtajana syyskuun alussa, mutta mitä ja missä opiskelit? Olen valmistunut.

Eura, Kauttua | Euran seudulla herättiin uuteen viikkoon maan ollessa pitkälti valkeana. Ajokeli oli haastava, ja tarkkuutta.

Leppävirran kunnan uusi kiinteistöyhtiö Kiinteistö Oy Majurinpelto siirtyy käytännössä Leppävirran Kiinteistö Oy:n hallintaan.

Ps Rakennus Kolumni: Velkaantumiskierre syvenee entisestään. – Odotukset hallituksen työllisyystoimia kohtaan ovat kasvaneet vaalikauden alusta asti. Konkreettiset keinot työllisyysasteen. Lattia Apinat kuuntelivat

New York Islanders yrittää hankkiutua aktiivisesti eroon suomalaishyökkääjä Leo Komarovia sekä puolustaja Johnny Boychuckia,

HIFK:n kokoonpanohuolet eivät helpottaneet jääkiekkoliigassa lauantainakaan. Jukureita vastaan koetussa 1–4-tappiossa.

Sonkajärvellä kasvanut Jussi Vatanen, 42, haaveili nuorempana radiotoimittajan töistä, mutta näyttelijän työ vei miehen.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Pohjoismaiden ensimmäinen startup-tehdas 52nd aloittelee toimintaansa lokakuussa. Taneli.

Uudet arkeologiset löydöt asettaa ihmisen evoluution uuteen valoon väittämällä, että ihmislajin syntypaikka onkin Afrikan.

Video: Karussa onnettomuudessa kuoli 18 ihmistä. Katso videolta, kuinka ihmiset unohtivat koronaan liittyvät suositukset.

Yhdistetyn suomalaistähti Eero Hirvonen on vihdoin terve mies, sillä yli kaksi vuotta vaivannut hyppääjän polvi ei enää.

Startup-tehdas 52nd:in Tokka-ohjelmassa 20:lle tarkkaan valikoidulle yrittäjäkandidaatille esitellään 10 maailmalla toimivaa.

Nykyn uuteen pestiin miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana sisältyy kahdet MM-kisat ja World Games-turnaus.

Tomahawk Ps Rakennus Kolumni: Velkaantumiskierre syvenee entisestään. – Odotukset hallituksen työllisyystoimia kohtaan ovat kasvaneet vaalikauden alusta asti. Konkreettiset keinot työllisyysasteen. Lattia

Kerroimme maanantaina, että Mercedes-Benzin etuvetoisissa A- ja B-sarjoissa Renaultin 1,5-litrainen turbodiesel vaihtuu.